Kerran jo aiemmin kirjoitin blogia. Se vain kuihtui kasaan, koska minulla ei ollut aikaa sille. Millepä minulla ylipäätänsä olisi aikaa...Kaiken ajan vie työ,lapset,perhe ja koti. Tuolle kaikelle jaan vuorokauden 24 tuntia, viikon seitsemän päivää ja kaikki vuoden päivät. Pakko myöntää, joskus väsyttää. Väsyttää niin paljon, etten saa edes unta. 

 

Minulla on siis lapsia. Kaksoset. Olen tottunut valvomaan, koska pojat ovat vielä melko pieniä. Vasta vähän päälle kaksi vuotiaita. Vauva-aikana blogin kirjoitus oli minuk ainoa henkireikä. Nyt minun on otettava se sama henkireikä takaisin itselleni. Samalla otan myös uudestaan kuntoilun itselleni haasteeksi.Minun on pakko olla edes hieman itsekäs ja ottaa aikaa itselleni.Tai aikaa minun päälleni. Ajoittain tuntuu,että tulen hulluksi tässä tämän kaiken sekoilun keskellä. 

Perheesäni molemmat vanhemmat käyvät töissä ja lapset ovat päivähoidossa. Minä tykkään työstäni,mutta ajoittain se on melko kuluttavaa. Epäsäännölliset työajat, tyhmät ihmiset ja kiire. Kotona pitäisi vielä jaksaa olla täydellinen äiti ja vaimo. Tuntuu mahdottomalta yhtälöltä. Aina on joku,joka jää vaille jotain. Viimeisen vuoden aikana se olen ollut minä. Nyt siihen tulee muutos. Aloitan uudestaan asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Opettelen uudestaan nauttimaan elämän pienistä asioista. Liikunnasta, kirjoittamisesta, kukista ja kaikesta kauniista. Lupaan myös olla parempi äiti ja vaimo. En menetä jatkuvasti hermojani ja jankuta tekemättömistä kotitöistä tai levällään olevista leluista.